Lady Fienneksen jalanjäljillä

Karhunkierros, Kuusamo

2011-06-27T15:15:00.000+03:00

Ristikallio-Taivalköngäs (10 km)
Juhannuksen voi viettää ryypäten ja rälläten tai sitten metsässä rämpien. Lähdin pyhiä edeltävänä keskiviikkoana yöjunalla Helsingistä Ouluun, sieltä bussilla Kuusamoon ja taksilla Ristikallion lähtöpaikalle. Ensimmäinen päivä meni rinkkaa säätäen ja jouduin pitämään välillä kämmeniä rinkan ja hartioiden välissä kun painoon tottumaton selkä ja hartiat kiukuttelivat. Maasto oli vielä tasaista ja helppoa, sää sopiva ja erämökki viihtyisä.
Päivän vinkki: Yövy edellinen yö jossakin lähellä, ettet joudu matkustamaan ja kävelemään samana päivänä.

Taivalköngäs-Ansakämppä (16 km)
Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin vuoroin riisua ja vuoroin pukea koko sadevarustus ja rinkkasuoja. Vettä tuli aina muutamasta tipasta kaatosateeseen, onneksi satuin pahimman sateen aikana Oulangan luontokeskuksen pihaan, jossa pidin säätä tunnin verran. Tämä oli se taival, jonka varrella näin jopa ihmisiä (päiväkävelijöitä), mutta muuten sain kulkea melko yksin.

Päivän vinkki: Muovita kartta jos mahdollista.

Ansakämppä-Harrisuvanto (21 km)
Oikeasti vaeltaminen on puhdasta matematiikkaa: lasketaan kokonaismatkaa, sopivia päivämatkoja ja ruoan määrä. Nyt laskin pieleen. Ajattelin mennä vielä yhden laavun eteenpäin, mutta en ollut ottanut huomioon pinnanmuotoja. Harrisuvannolle saapuessani olin kuollut, poikki ja katki. Koko matkan vihoitelleet nilkkani olivat jo niin kipeät, että jokainen askel sattui.

Päivän vinkki: Lapin hyttynen ei tunne armoa, ota mehiläishoitajan hattu mukaan. Näyttää naurattavalta, mutta toimii.

Harrisuvanto-Juuma (12 km)
Aamulla vettä tuli kuin esterin sieltä ja oli hyvä pysyä laavulla ja miettiä kartan kanssa kunnolla, mitä tehdä. Olin sitonut nilkat jo pari päivää sitten urheiluteipillä, mutta ne eivät kestäneet sattumatta kuin muutaman kilometrin. Tämä oli uusi asia, mitä en ollut ottanut huomioon. Tein päätöksen, että en lähde yrittämään Rukalle, sillä se osuus olisi pelkkää laskua ja nousua. Otin siis päivän hyvinkin rennosti ja kiersin "vain" Pienen karhunkierroksen. Juumasta sain parilta naiselta kyydin Rukalle, mistä bussi lähti Rovaniemelle.

Päivän vinkki: Älä väännä pakolla. Loma pitää olla hauskaa.

Costa Rica, Manuel Antonio

2011-02-10T19:32:00.008+02:00

Viimeinen kohde ennen paluuta San Joseen. Ennen kuin kerron tästä paikasta, niin mun taytyy kertoa matkasta tänne. Meillä on maailman surkein opas, joka on aina vähän omassa maailmassaan, joten meille oli hieman epaselvää, miksi meidän piti pukea bussimatkaa varten bikinit päälle. No puolessa välissä matkaa me saavuttiin kalalta haisevaan satamaan ja meidat istutettiin veneeseen.

Yllatys oli melkoinen, kun hieman puheliaampi kapteeni kertoi meille, että ollaan matkalla Punta Coralin saarelle, joka on yksin meidän käytossä. Kun päästiin lähemmas niin selvisi, etta kyse on varsinaisesta paratiisista: palmuja, valkoista hiekkaa, lämmin meri ja oma baari ja ravintola. Viisi tuntia meni snorklaten, kajakilla suodellessa ja pina coladoita ja hyvää ruokaa nauttiessa. Ei paha.

Jos muuten ihmettelette, miksi mulla on kuvassa pitkähihainen päällä, niin se johtuu siitä, että täällä aurinko polttaa todella messevästi ja mulla on kädet punottanut jo useana päivanä hieman liikaa. Ei auta, vaikka suojakerroin on 50.

Manuel Antonio on rantakohde, jossa on turistihinnat. Näkemisen arvoiseksi tämän tekee puisto, jossa on erityisen paljon eläimiä (tosin mä alan olla aika täynnä jo lintuja, liskoja ja apinoita).

Meitä varoitettiin, että valkonaama-apinat on tosi söpöjä, mutta kun silmä välttää, niin ne on laukussa tonkimassa ruokaa. Me katsottiin siis silmä kovana ylöspäin, mutta unohdettiin maata pitkin tulevat rosvot: mä menin uimaan ja kun seuraavan kerran katsoin sinne missä äiti istui, niin näin kun se hakkas pesukarhua vesipullolla suoraan nenään! Pesukarhu oli ilmeisesti aliarvioinut äidin aivan kokonaan ja päättänyt napata mun repun. Ei onnistunut ja me saatiin olla loppupaivä rauhassa.

Costa Rica, Monteverde

2011-02-07T22:49:00.006+02:00

Täällä ollaan sananmukaisesti pilvessä: Monteverde on puolentoista kilometrin korkeudessa ja hotelli oli saapumispaivana pilvirajan yläpuolella. Taivaalta satoi koko ajan kiteitä, jotka ei kastellu kunnolla, mutta jäi mukavasti kameran linssiin kiinni. Onneksi se oli vain muutaman tunnin ilmiö ja sen jälkeen oon onnistunut polttamaan käsivarteni auringossa.

Päätin kokeilla täällä, miltä tuntuu lentää vaijerin avulla puiden ylapuolella. Äiti teki helpomman version jo La Fortunassa, enkä ollut erityisen huolissani pärjäämisestä, sillä en pelkää korkeaa enkä vauhtia. Todellisuudessa huolissaan olisi pitänyt olla vauhdin puutteesta: heti ekalla vaijerilla aloin alhaisen painoni takia(kerranki parikymmenta kiloa olis ollu tarpeen) pyöriä ympyrää ja jouduin hakemaan tasapainoa vaijerista, mikä hidasti entisestään vauhtia. Heti ekalla suoralla jämähdin maalilinjasta muutaman metrin päähän ja jouduin hinaaman itseäni käsin eteenpäin. Näillä lihaksilla en olisi pystyny tekemaan sitä montaa kertaa, joten eikan laskun jälkeen olin kireä kuin viulunkieli ja mietin, mikä sai mut ryhtymään tähän hulluuteen. Takaisin en halunnut kääntyä, joten jatkoin yrittämistä. Viidennellä vaijerilla mulle aukes, miten pyörimisen saa estettyä. Sen jälkeen osasin nauttia lentämisestä ja varsinkin 750 metrin liuku kukkulalta toiselle oli unohtumaton kokemus (tosin se piti tehda tandemina hieman painavamman kanadalaisen kanssa, silla mun paino ei olis riittänyt ja olisin jäänyt toooodella kauas maaranpäästä.)

Toisena päivänä lähdettiin hevosvaellukselle "vähän relaamaan" - tai ainakin luulin niin. Parin kilometrin jälkeen opas kysyi, jos haluaisin mennä lujempaa. Vain nörtti sanoo, ettei halua, joten sitten laukattiin. Oon laukannut kerran tai kaksi kertaa elämässäni enkä ikinä ohuilla kangaskengilla cowboysatulassa. Kiljuin kuin lehmipaimen karjanajossa ja opas ajatteli mun olevan innossani. Olinhan mä...ainakin osaksi.

P.S. Meilla on niin hieno hotelli, etten uskonut että tämmöstä on edes olemassa. Aluekin on niin iso, etta huoneen ulkopuolella odottaa aina jätkä, joka tilaa hotellitaksin viemään alas vastaanottoon tai pois alueelta.

Costa Rica, La Fortuna

2011-02-05T00:44:00.008+02:00

Matka tänne kesti lähes 12 tuntia, koska tiellä (ainoalla?)oli rekka poikittain. Kun rekka saatiin liikkeelle, niin jonon selvittelemisessä meni pari tuntia. Taytyy kyllä antaa kunnia paikallisten kyvylle selvitella asiaa keskustelemalla (kaikki kuskit ulos autoista ja neuvonpitoon keskelle tietä). Suomalaiset olis vain istunu autoissaan ja odottanut, että joku keksii, miten liian kapealle tielle jumiin jaaneet rekat saadaan liikkeelle.

La Fortunan suurin nahtavyys on Costa Rican aktiivisin tulivuori. Mekin lähdettiin metsästamaan laavasuihkua, mutta jouduttiin pettymaan: vuori ei oo tuhahdellut viiteen kuukauteen. Onneksi vaellus sademetsässä ja sen jälkeen pulahdus kuumaan lähteeseen auttoi tähän karmaisevaan pettymykseen. Olisin niin miellelläni todistanut joukkotuhoa tai edes jotain sinnepäin....

Toinen huippujuttu täällä on koskenlasku. Vaikka en koskaan oo kokeillu, niin ajattelin selviavani tason 2-3 koskista. Hyvinhän se meni, sillä koskenlasku muistutti ratsastusta. Ainoa mikä mua pelotti, oli edessä olevan miehen mahdollinen tippuminen veneestä, sillä silloin mä olisin joutunut kiskomaan 100 kiloisen miehen takaisin veneeseen.

Koska edelleen ollaan sademetsassa niin taalla nimensa mukaisesta sataa. Onneksi sade aina loppuu jossakin vaiheessa -ennemmin tai myöhemmin. Tänään onneksi ennemmin ja eilenkin ennen kävelyretkea, eli voisi sanoa, että säät ovat suosineet jos kerran taalla on kaksi vuodenaikaa: sadekausi ja vahan vähemman sadekausi (nyt on jälkimmäinen).

P.S. Täällä tehdään pyyhkeistä taidetta. Koita tehdä sama kotona!

Costa Rica, Tortuguera

2011-02-01T00:33:00.011+02:00

Jos en paremmin tietäisi, niin luulisin tulleeni paratiisiin. Lähdimme aamulla San Josesta kohti Karibian rantoja. Bussimatkan jälkeen ajoimme tuntikausia jokikanaaleja pitkin. Kummallakin rannalla kohosi rehevä sademetsä ja venekyyti viilensi ihanasti kosteankuumaa ilmaa. Ainut käärme paratiisissa oli saman veneen ranskalainen lintubongariryhma, joka sai joka kerta kohtauksen kun rannalla näkyi liikettä.

Lopulta käännyimme kapeasta kanaalista vielä kapeampaan kanaaliin ja sen päässä oli meidän hotellin laituri ja tervetuliaisdrinksut. Kanaalin ja Karibinlahden valiin jää ohut vihreä kaistale, johon oli pykätty bungaloveja, ruokakatos, uimaallas ja baari. Kaikki rakennukset oli kuitenkin taitavasti piilotettu palmujen ja muiden kasvien sekaan.

Matkan alku ei ollut näin harmoninen, vaan jo Nykissä huomasin rinkkani kadonneen. Ei paljon helpottanut, kun virkailija lohdutti tätä tapahtuvan koko ajan. Takana ollut 12 tunnin lento ei selkeyttänyt ajattelua ja mietin koko matkan Nykistä Costa Ricaan, etta mitä teen, jos rinkka ei saavu ollenkaan tai pahasti myöhässä. Kaksi viikko äidin tamineissa olisi ollut huolista pienin, sillä en juuri harrasta käsimatkatavaroita (paitsi tämän jälkeen).

Kentallä odotti onneksi viesti, että laukku on tulossa seuraavana aamuna. Lopulta jouduin vartomaan hotellissa ilta kuuteen, etta rinkka saapui ja sain kuitattua sen saapuneeksi. Sen ajan vietimme aidin kanssa kutoen sukkaa ja opiskellen espanjaa. Ei ehkä hohdokkain alku lomalle.

Nyt vastoinkaymiset on toivottavasti ohi ja elämä paratiisissa voi jatkua.

Suomi, Repovesi

2010-07-10T21:58:00.001+03:00

Repoveden vaellus alkoi mukavasti. Astuin Kuutinkanavalta veneeseen, joka vei ikivihreiden soidessa kansallispuiston syvyyksiin. Kun muut jatkoivat takaisin lähtöpisteeseen, minä astuin metsäpolulle.

Uskomattoman kauniit perisuomalaiset järvimaisemat aukesivat useammastakin paikasta ja polut olivat Evoa tasaisemmat. Siinä illalla laavulla grillatessani tunsin oloni todella onnelliseksi.

Muita vaeltajia tuli harvakseltaan vastaan ja kun saavuin toiseksi yöksi Lapinsalmen riippusillalle, huomasi muuttuneeni ihmisvihaajaksi: muut grillaajat ja polskuttelijat häiritsivät euforista oloani. Onneksi porukka häipyi ja sain lueskella rauhassa kirjaani laiturilla auringonlaskuun saakka.

Suomi, Evo

2010-06-01T21:46:00.001+03:00

Ei pidä unohtaa, että myös kotimaa tarjoaa mahtavia seikkailuja.

Olen vuosia odottanut, että joku haluaisi lähteä vaeltamaan kanssani. Koska vapaaehtoisia ei ilmaantunut, päätin lähteä itse. Evo oli kokeilu ja liikuin koko ajan niin lähellä lähtöpistettä, että olisin tarvittaessa pystynyt kävelemään koko reitin (18 km) yhtenä päivänä. Laavu oli kuitenkin siisti ja päätin jäädä yöksi.

En ollut kuitenkaan varautunut hyttysarmeijaan niin hyvin kuin olisi pitänyt. Nukuin huonosti ja heräsin kello viisi kun jokin juoksi laavun alta järvelle päin. Sinä virkosi mukavasti ja loppumatka taittui muutamassa tunnissa kun hyttyset iskivät oikein porukalla kimppuun. En uskaltanut pysähtyä edes housuja vähentämään kun ympärillä oli niin verenhimoinen lauma.

Tsekki, Kutna Hora

2010-05-25T21:35:00.001+03:00

Muistan hyvin edellisen Kutna Horan vierailun. Oli vaihtovuoden ensimmäinen kuukausi. Siitä syystä olimme juhlineet liian myöhään ja lähtö viivästyi. Sitten mokasimme junavaihdon ja joudumme odottamaan tunnin lisää. Iltapäivä oli jo pitkällä kun ehdimme Kutna Horaan.

Luukirkko tuli nähtyä, mutta sen jälkeen meillä olikin jo nälkä ja taas tuli tunti lisää. Kun ehdimme Pyhän Barbaran katedraalille, oli aurinko jo laskenut eikä kuvaamisesta tullut mitään.

Tällä kertaa emme tehneet samaa virhettä. lähdimme varhain aamulla, vuoden 2004 jälkeen oli myös saatu suora junayhteys Kutna Horaan. Kävimme luukirkolla ja kävelimme (lähes) suoraan katedraalille. Söimme vasta sen jälkeen.

Tosin tämän jälkeen alkoi vastoinkäymiset. Luotin liikaa suuntavaistooni ja kävelimme todella pitkän kautta. Juna oli juuri mennyt ja seuraavaan oli kaksi tuntia. Onneksi aseman läheltä löytyi sopiva juottola, jossa viihdytimme itseämme menestyksekkäästi.

Tsekki, Praha

2010-05-22T21:18:00.001+03:00

Paluu vanhaan kotimaahan on aina yhtä tunteikas. Tällä kertaa pääosaa näytteli ruoka, sillä olin luvannut kirjoittaa jutun Prahan parhaista ravintoloista. Tässä kuvassa on suosikkini suosikkiravintolassa eli Pod Slavinemin friteerattu juusto, perunalätty sekä kunnon kokoinen tsekkiolut.

Egypti, Cairo ja Giza

2010-02-18T21:08:00.000+02:00

Gizan pyramidi on kaukaa katsoen upea rakennus, mutta kun pääsee lähemmäs, huomaa että sekin on tulossa vanhaksi. Pinta ei ole enää tasainen ja pyramidin ympärillä ja satoja irronneita lohkareita. Asiaa ei varmasti auta idiootit turistit, joiden on pakko päästä kiipeämään pyramidin päälle. Kuka opettaisi maailmanmatkaajille historiallisten kohteiden ja paikallisten tapojen kunnioitusta.

Kairossa oli hyvin vähän jäljellä sitä elokuvista tuttua tunnelmaa. Sen sijaan liikenne oli yhdenlainen nähtävyys. Esimerkiksi vilkkua ei käytetä, vaan kuskit ajavat ikkuna auki ja viittovat käsin jos he haluavat vaihtaa kaistaa. Ihan uskomaton sekamelska ja torvien huuto, mutta en nähnyt yhtään onnettomuutta.

Jordania, Petra

2010-02-15T20:45:00.005+02:00

Olen halunnut käydä Petrassa niin kauan kuin olen tiennyt sen olemassaolosta. Pitkä vuorten välissä kulkeva polku ja sen päässä ruusunvärinen kaupunki ovat ainutkertaisia kokemuksia. Tosin jälleen kerran liian paljon turisteja, mutta onneksi kauppiaat olivat maltillisia Jordaniassa.

Muutenkin maa oli positiivinen kokemus. En tiennyt, mitä odottaa, mutta Egyptin hälinän jälkeen se tuntui "sivistyneeltä" ja siistiltä maalta. Jotenkin sitä odottaa alitajuisesti uutisten perusteella, että kun astuu arabimaahan, kahlaa samantien veressä tai ainakin joka nurkalla on joku heiluttamassa Koraania ja kertomassa länsimaiden rappiosta. Ihana ja kaunis maa, joka on onnistunut tasapainoilemaan idän ja lännen välissä menestyksekkäästi.

Jordaniasta kannattaa muuten ostaa mausteita, sillä ne kulkevat helposti laukussa ja maistuvat kotona vielä pitkään. Kuvassa oleva maustekauppias muuten "kuuli" helposti väärin, sillä 50 grammaa muuttui helposti koko pussiksi :)

Egypti, Kuninkaiden laakso ja Luxor

2010-02-14T20:24:00.001+02:00

Kuninkaiden laakso on upean historiallinen kohde, mutta paremmin jäi mieleen ahdistelevat kauppiaat. Pikkupojat myivät kortteja ja miehet kaikenlaista rihkamaa.

Hauta-alueelta piti poistua taktisesti "basaarin" kautta ja missään muualla en ole nähnyt niin sitkeitä kauppiaita: he laittavat huivin olkapäälle tai patsaan käteen, eivätkä suostu ottamaan sitä takaisin. Lopuksi näytin tiputtavani tavarat maahan, jos ei yhteystyö suju.

Aurinkolasit on todella hyvä keksintö tällaisiin tilanteisiin, sillä jos ei luo katsekontaktia, niin on edes hieman helpompi selvitä "kujajuoksusta".

Karnakin temppelin alueella oli rauhallisempaa, sillä myyjät pysyivät ulkopuolella. Sen sijaan valtavat turistilaumat vähensivät paikan viehätystä. Toisaalta oli jännittävää tarkkailla lomalla olevia paikallisia ja heidän tapojaan.

Kaikesta valituksesta huolimatta ovat Egyptin ihmeet ehdottomasti näkemisen arvoisia. Ei kuitenkaan kannata tyytyä pelkästään niihin, sillä maan nykypäivä on lähes yhtä kiinnostava: maltillinen muslimivaltio, missä ovat rinnakkain modernit kaupungit ja muuttumaton maaseutu.

Itävalta, Salzburg

2009-06-07T22:55:00.007+03:00

Näin komeesti sitä lähdettiin kohti kotia. Rinkan ja käsimatkalaukun lisäksi mukana oli takana näkyvä "sininen kiitäjäni" eli kokoontaitettava polkupyöräni. Sen saaminen koneeseen oli oma lukunsa, enkä todellakaan suosittele kenellekään. Kummatkin kuintekin päästiin onnellisesti kotiin!

Maikkoo on nyt siis vihdoin kotona. Kiitos kaikille blogia seuranneille!

Itävalta, Haltstatt

2009-05-25T19:22:00.000+03:00

Tämä kaupunki tuntuu olevan jokaisen Itävallan turistiopaskirjan kannessa, eikä syyttä, sillä se on todella kaunis. Pitkä historia, upeat rakennukset ja sijainti järven rannalla vuorten kupeessa on todella näkemisen arvoinen. Melkoisesti hommia sen näkemiseen tehtiinkin: Yksi bussivuoro jäi saapumatta ja sekoitta kaikki muut suunnitelmat. Hyvä puoli siinä oli, että ehdimme tutustua Bad Ischliin, joka on myös todella kaunis kaupunki ja pääsimme maistelemaan keisarin entinesen hovihankkijan leivoksia...nam!

Itävalta, Werfen

2009-05-18T19:12:00.001+03:00

Vietimme kavereiden kanssa upean viikonlopun Werfenin lähistöllä. Ensin lauantaina hikoilimme itsemme vuorenhuipulle, josta pääsi sisälle maailman suurimpaan jääluolastoon. Aika uskomaton ja todella hyytävä kokemus. Onneksi en ollut vielä heittänyt hanskoja ja pipoa mäkeen, sillä luonnollisesti hikoulun jälkeinen nollakeli tuntuu kylmältä.

Sunnuntaina oli vuorossa Hohenwerfenin "elämyslinna". Ulkonäöltään se ei ole paljon Salzburgin linnaa kummempi, mutta sisälle oli melkoisesti tekemistä. Katseltiin metsästyshaukkojen lentonäytöstä, linnan sisäosia ja keskiaikaista tappelua. Parasta oli kuitenkin upeat maisemat ja loikoilu nurmikolla auringon paahtaessa nenänpään punaiseksi. Nyt se sitten hilseilee pois liikaa auringonpalvomista.

Itävalta, Salzburg

2009-04-20T16:57:00.003+03:00

Uuden poikaystäväni kanssa vietetyn Suomen-loman jälkeen oli jälleen aika pakata reppu ja suunnata takaisin Salzburgiin. Perillä odotti melkoinen yllätys: heti lähtöni jälkeen oli kaupunkiin iskenyt helleaalto ja ennen täysin paljas maa ja lehdettömät puut olivat muuttuneet vihreäksi! Eikä kyse ollut mistään heikosta viherryksestä vaan kunnon rehotuksesta. Kun lähtöäni edeltävällä viikkolla maahan satoi vielä lunta, nyt plussaa oli 25 astetta ja ruoho oli jo kertaalleen ajaltu. Näyttääkin siltä, että kun kevät oli niin myöhässä, niin se jätettiin välistä ja siirryttiin suoraan kesään. Upeaa, kiitos säiden haltija!

Liettua, Vilna

2009-04-13T19:31:00.002+03:00

Meidän pääsiäisloma on peräti kahden viikon mittainen, joten olisi ollut synti viettää se kotona kyhjottäen. Sen sijaan aina niin laadukas ja mielyttävä Ryanair lennätti minut Lieuttuaan. Matkan kohokohtiin kuului yö Stantedin lentokentällä Lontoossa, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta kun nukuin lähtöselvitysaulassa.Sen sijaan Vilnassa minua odotti varsinainen luksuskohtelu: ystäväni Arnas ja Kasia pitivät minusta huolta kuin kuninkaalisesta vieraasta olisi ollut kyse. Maistelimme ja kulautimme kurkusta alas paikallisia erikoisuuksia ja reissasimme ihastelemaan Trakajin linnaa. Erikoinen kokemus oli myös ulkoilmamuseo, johon oli kerätty Liettuan kommunistisen ajan patsaat. Siellä oli Stalinit, Leninit ja paikalliset ”sankarit” metsän keskellä muistuttamassa missä mentiin pari vuosikymmentä sitten. Vilnasta matka jatkui muutamaksi päiväksi Riikaan. Tällä kertaa jätin iltariennot vähemmälle ja tutustuin nähtävyyksiin. Vajaa viikko lähdön jälkeen saavuin ”päämääräni” Tampereelle pääsiäisen viettoon.

Itävalta, Graz

2009-03-29T17:09:00.003+03:00

Me ollaan erikoistuttu käyttämään hyväksi Itävallan rautateiden ryhmälipputarjousta: viikonloppuisin voi viiden hengen porukka reissata mielin määrin 28 euron hintaisella lipulla, eli hinnaksi tulee alle kuusi euroa.

Viimeksi lähdettiin Linziin, tänä viikonloppuna kohteena oli Slovenian lähellä sijaitseva, Itävallan toiseksi suurin kaupunki, Graz. Matkat kesti yhteensä peräti 12 tuntia, sillä ryhmälippu käy ainoastan paikallisjunissa. Hyvällä porukalla se ei haittaa, sillä siinä on hyvää aikaa opetella saksan sanoja, kuunnella musaa ja tietenkin juoruta tyttöjen kesken.

Moni kehui Grazia näkemisen arvoiseksi kaupungiksi, mutta olimme hieman pettyneitä: meillä on Salzburgissa hienompi vanhakaupunki ja ympärillä vielä korkeammat vuoret. Taitaa olla vaikea löytää kauniimpaa kaupunkia kuin Salzburg tästä maasta, mutta kuuden euron lipun maksaneena ei harmita, vaikka kaupunki nyt ei olisikaan mikään ihmeellinen.

Itävalta, Innsbruck

2009-03-23T16:57:00.001+02:00

Hienohan tuo Tironlinmaa näyttää olevan, kun lumihuippuiset vuoret ympäröivät joka puolelta ja aivan nurkan takana ovat sekä Sveitsin että Italian rajat, eikä Saksaakaan ole pitkä matka. Kyllä noita keskieurooppalaisia sitten hemmotellaan.

Syy, miksi lähdin Innsbruckiin oli, että halusin kauniiden maisemian lisäksi nähdä myös Christianin, johon tutustuin hänen vaihtovuotenaan Tampereella. Silloin teimme radio-ohjelmaa yhdessä, vaan enpä olisi uskonut, että jossakin vaiheessa vielä asutaan samassa maassa. Toinen ihan yhtä hyvä syy oli, että kaikki kaverit lähtivät Müncheniin viikonlopuksi ja mun osalta se kaupunki taitaa olla nähty...

Itävalta, Gaisberg

2009-03-08T20:03:00.005+02:00

Salzburgissa ei ole nähty lunta hetkeen, mutta kukkuloilla ja takana siintävillä Alpeilla on vielä täysi talvi. Lumen määrä oli ikävä yllätys, mutta tahdon voimalla puskimme 1000 metriin. osa jatkoi vielä korkeimpaan kohtaan Gaisbergspitzelle 1287 metriin, mutta se jäi multa (vielä) valloittamatta, sillä kolmen tunnin kävelyretki imi musta mehut melko tehokkaasti. Takaisin pääsi onneksi bussilla, sillä viimeisen satametriä olin lähes jo toiveikas siitä, että noutaja tulisi ja pelastaisi tältä rääkiltä. Kun vihdoin Zistelalmin ravintolan takapiha alkoi näkyä, niin aloin vihdoin uskoa, että ehkä tästä selvitään hengissä. Kun olin saanut tasattua hengitys ja käännyin ympäri, niin oli pakko myöntää, että maisema oli todella kaiken sen vaivan arvoinen.

Sveitsi, Zürich

2009-02-28T20:00:00.000+02:00

Kuvat puhukoon puolestaan. Näiden maisemien välissä on tunti paikallisjunalla. Onnistuisiko Suomessa?

Sveitsi, Luzern

2009-02-27T19:33:00.001+02:00

Tunnin matkan päässä Zürichistä sijaitsee Luzern, joka sai kunnian vastaanottaa meidät yhdeksi päiväksi. Sen päänähtävyys on 1300-luvulta peräisin oleva Euroopan vanhin puusilta (kuvassa), jota turistit sitten tallaavaat edestakaisin. Paikalliset tuskin käyttävät sitä, sillä se on rakennettu pahasti vinoon, joten virran ylittäminen vie tuplasti verrattuna viereiseen tämän vuosituhannen malliin.

Sillan maalauksista osa oli hieman hiiltyneen näköisiä ja syykin selvisi, kun loistavalla saksan kielen taidolla tulkkasimme, että se oli palanut keskeltä vuonna 1993. Mietittiin siinä sitten, että positiivisella ajatellua varustettuna kaupunginisä oli varmasti tuuminnut sillan roihuamista seuratessaan, että "olihan se jo vanhakin ja pahasti peruskorjauksen tarpeessa". No tuskin sentään, sillä silta on melkoinen turistivetonauta ja palo varsinainen katastrofi. Nyt joka puolelle on ripustettu lappuja, joissa kielletään ehdottomasti tupakointi ja kaikenlainen muu tulenteko sillalla.

Sveitsi, Zürich

2009-02-24T22:39:00.005+02:00

Ja matka jatkuu. Muutaman lepokuukauden jälkeen olin taas aamutuimaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla, tällä kertaa suuntana Zürich. Vaan lähtöselvityksessä odotti pieni yllätys: lentotäti oli sitä mieltä että koneeseen ei mennä passilla, jonka kannen kiinnitystä on hieman paikkailtu teipillä. Sinänsä mielenkiintoista että sama passi on kelvannut kaikilla rajoilla Kuubasta Unkariin, mutta SAS:n virkalija oli sitä mieltä, että tapahtuu suuri rikos, jos hän päästää minut matkaan tuollaisella passilla ja lennon lähtöön oli puolitoista tuntia.

Siitä alkoi valtava väliaikaisen passin hankkimis -sirkus, kun ensin kipitin alakerran valokuvausliikkeeseen ottamaan passikuvaa. Koska he olivat juuri avanneet, tulostimen lämmittäminen vei hulppeat 15 minuttia. Elämäni kalleimmat, rumimmat ja odotetuimmat passikuvat. Kun lennon lähtöön oli reipas tunti, juoksin 20 kiloa selässä (rinkkaa ei tietenkään saa jättää mihinkään päin asemaa turvallisuussyistä) poliisiasemalle. Noin 40 minuuttia ennen lennon lähtöä läähätin jälleen samalla lähtötiskillä ja tällä kertaa taivaan portit aukenivat.

Astui Riikan koneeseen sata euroa köyhempänä enkä ollut edes käynyt tax freessä. Riikassa vaihdoin konetta ja puolen päivän aikoihin saavuin sadan baltin kanssa Zürichiin. Täällä oli vasta lounasaika, mutta minusta tuntui, että olin jo valmis sänkyyn. Ei siis mennyt ihan putkeen tämä paluun Euroopan sydämeen.

Unkari, Budapest

2008-12-29T13:06:00.002+02:00

Budapestillä on selvästi jotain minua vastaan. Ensimmäisellä kerralla siellä oli niin kuuma, ettei henki meinannut kulkea, seuraavalla vierailulla niin kylmä ettei henki meinannut kulkea. Kolmannella kerralla alkoi rautatielakko juuri kun yritin päästä sieltä pois ja nyt neljännellä kerralla lipuntarkastajat päättivät sakottaa kun en tiennyt, että en voi käyttää samaa kertalippua kun vaihdan eriväriselle linjalle. No, kieltäydyin maksamasta, joka tarkoittaa että asia jäähän siihen tai sitten ei. Katsotaan.

Meillä siis ei oikein "synkkaa". Toki kaupunki on kaunis, mutta aivan liian mahtipontinen minun makuuuni. Tie ylitys vaatii todellista suunnittelua ja matkat on pitkiä kun jokainen rakennus jatkuu metrikaupalla. Nyt osaan jo liikkua siellä ilman karttaa ja kieliongelmat ovat vähentyneet, mutta jokin siinä paikassa vain tökkii. Ensimmäisen kerran jälkeen jo sanoin, etten pidä tästä paikasta ja seison edelleen sanojeni takana. Onneksi en joudu asumaan siellä, vaan voin aina vitutuksen kasvaessa palata Pécsiin.

Unkari, Szigetvár

2008-11-30T20:46:00.006+02:00

Tässä minä seison ylpeänä muurien edessä, jotka pysäyttivät ottomaanien hyökkäyksen Szigetváran kylän kohdalle. Nyt joku idiootti on täyttänyt koko linnoituksen nykytaiteella. Muutenkin Szigetvára näyttää olevan epäonnistuneiden taiteilijoiden turvapaikka, sillä kaupungin kokoon nähden se sisältää uskomattoman monta rumaa eläinveistosta.

Sen sijaan kylpylä on ensiluokkainen. Vesi tulee 800 metrin syvyydestä ja vielä altaaseen tullessakin se on 38 asteista. Kun Harkányssa vesi tuoksui miedosti rikille, niin Szigetváran vesi oli vihertävää ja se tuntui iholla hieman saippumaiselta. Sitä kehuttiin käytettävän moniin iho-ongelmiin menestyksekäästi. Ilman suurempia ongelmiakin vedessä lilluminen oli taivaallista. Täällä nimittäin kylpylä on aikuisten ihmisten tapaamispaikka ja eikä pienten lasten leikkikenttä. Ei siis yhtään palloa päähän tai sukeltavaa kakaraa nilkkaan.

Unkari, Harkány

2008-11-27T10:50:00.004+02:00

Harkányn kylpyläkaupunki sijaitsee n. 30 kilometrin päässä Pécsistä. Ulkoallas, pari sisäallasta, saunoja, höyryhuoneita ja lepotuoleja. Eli kaikkea, mitä kylpylässä kuuluukin olla. Ainut ero on, että kylpylässa käytetään Unkarin ihan oikeita mineraalivesiä, jonka vuoksi vesi haisee vienosti rikille. Ei kiva, mutta nenä tottuu nopeasti. Nyt kun ulkolämpötila laskee nollan pintaan auringonlaskun jälkeen, ulkoallas on melkoisen höyryinen kokemus. Kameran zoomissa ei ole mitään vikaa, mutta hyöryn takia vedessä näkee tuskin edes eteensä. Neljän tunnin liottelun jälkeen hiukset tuntuivat rastoilta, kynsilakka oli kadonnut mutta iho oli kuin vauvan peppu. Aika kiva tapa viettää ilta.

Unkari, Pécs

2008-11-17T10:43:00.007+02:00

Vaikka suurin osa teistä on päättanyt, että Salzburg on Pécsiä parempi vierailukohde, en voi olla hieman markkinoimatta tätä kohtalaisen mielenkiintoista kaupunkia. Kuten jo ennemmin mainitsin, täälla ovat ensin seikkaileet roomalaiset, sen jälkeen barbaarit, hunnit, slaavit ja ottomaanit. Ottomaanit "näkyvät" edelleen kaupunkikuvassa Széchenyi-aukion moskeijana ja hieman syrjempänä olevana minareettina. Itävalta-Unkarin loistoa voi nähdä useina upeina kivirakennuksina. Kommunistit jättivät jälkeensä muutaman vähemmän kauniin rakennelman.

Cella Septihcora on esikristillinen kirkko, tai siis sen rauniot 200-luvulta. Vaikka moni asia ei toimi Unkarissa samalla tehokkuudella kuin meillä Pohjolassa, kirkon rauniot on onnistuttu suojelamaan niin hyvin, että osa hautakammioiden maalauksista on vielä selvästi nähtävissä. Aika upee paikka.

Tässa on Péchin katetdraali, piispan asunto ja hänen kirjastonsa 1000-luvulta. Tämä alue on yksi kauneimmista Pécsissä, sillä sitä ympäröi useita puistoja ja taideteoksia. Ja mun lempparipub, nimeltään tohvelit, löytyy ihan sen kyljestä.

Lempparipaikoista puhuttaessa, tämä aukio on mun ehdoton suosikki, Jokain aukio. Kauniita rakennuksia, pieniä kahviloita...aivan kuten Salzburgissa, mutta puoleen hintaan:)

Unkari, Pécs

2008-11-04T11:13:00.016+02:00

Tässä on mun kaunis kotikaupunkini Pécs (lausutaan "pets"). Asukkaita on n.160 000, jolla se kiilaa Unkrin 5. suurimmaksi kaupungiksi. Pécs tunnettiin Rooman valtakunnan aikoina nimellä Sopiaenea ja se tulee olemaan Euroopan kultturipääkaupunki vuonna 2010. Ei siis ihan mikä tahansa kylä. Sijainti on melko ihanteellinen, keskellä Budapestin, Belgradin and Zabrebin muodostamaa kolmiota. Matkaa jokaisee pääkaupunkiin on n. 3 tuntia, mutta kuten jo ennemmin kirjoitin, huonot yhteydet ja Tonava tuo usein tunteja lisää matka-aikaan.

Olen kuullut, että Suomi on saanut jo osansa talven iloista. Täällä eletään edelleen mitä kauneinta syksyä. Lämpötila nousee helposti 15 asteeseen ja takkia tarvitsee vain auringonlaskun jälkeen. Etelä-Unkari lasketaankin lähinnä kuuluvan välimeren ilmastovyöhykkeeseen.

Olen ottanut tavaksi lähteä töiden jälkeen kävelemään kukkuloille ja nauttimaan pienestä valkoisista kappeleista, monivärisistä taloista ja kauniista syksystä. Uskomattoman, että kadulla voi tallata keltaisissa vaahteranlehdissä samalla kun ruusut vielä kukkivat puutarhoissa. Värimaailma on sellainen, mistä Suomessa voi nauttia vain muutaman viikon. Ja lämpö...se on jotakin mikä saa mut toivomaan, ettei tarvisi koskaan palata kylmään ja synkkään Suomeen.

Serbia, Belgrad

2008-10-25T22:56:00.005+03:00

Rakas äitini varoitti ennen matkaa menemästä Serbiaan, kun siellä on niin vaarallista. No sota todella näyttää olevan ohi, mikä voi tulla yllätyksenä niille, jotka vielä luulevat tykkien jauhavan Balkanilla. Kukaan ei myöskään ole vetänyt mua turpaan, vaikka tulen suoraan Unkarista ja serbit vihaavat Unkaria yhtä paljon kuin unkarilaiset serbejä. Edes Ahtisaaren neuvottelema rauhansopimus ei ole onnistunut kirvoittamaan kunnon suomivihaa. Voisin jopa iljetä kehumaan, että kaikki serbit, jotka olen tavannut, ovat olleet äärimmäisen ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Kukaan ei ole myöskään ole nostanut maljoja suurserbialle, joten olen joka onnistunut välttämään pahimmat serbinationalistit tai sitten niitä vaan ei riitä joka nurkalle.

Pieni auringonpaiste ei olisi ollut pahitteeksi, mutta muuten voin pitää pitkää viikonloppua Belgradissa varsin onnistuneena. Ainoat miinukset tulee unkarin rautateille, sillä ei voi olla oikein, että ihminen joka asuu lähes Serbian rajalla, juoksutetaan ensin pohjoisrajalle Budapestiin että hän voi kuuden tunnin ylimääräisen matkustamisen jälkeen ylittää etelärajan. Näin homma täällä toimii. Tai siis siellä Unkarissa.

Hogar, joka on kuvassa mun kanssa, on ollut mitä ihmeellisin isäntä: loistavan isännöinin lisäksi sain todistaa hänen baarimestarin taitojaan. Hogar kutsuu joka perjantai ystävät viinakaapilleen ja shakeri vain tärisee kun jokainen saa valita itselleen millaisen coktailin haluaa. Ainekset löytyy lähes kaikkeen ja drinksut tarjotaan oikeaoppisesti oikean mallisesta lasista auringonvarjolla koristeltuna. Ja näissä bileissä viina ei lopu koskaan kesken!

Unkari, Villány

2008-10-18T22:19:00.005+03:00

Perjantain kunniaksi hyppäsin junaan ja lähdin erasmusten kanssa tutustumaan Villányn viinitarjontaan. Pécsistä on noin tunnin junamatkan päässä oleva Villány on kuuluisa viineistään ja turistien lisäksi myös Pécsin opiskelijat tykkäävät käydä "rentoutumassa" kylän lukuisissa viinisalongessa.

Kylmän ja edellisen päivän bileiden kangistamat erusmukset (minä pahimpana edellisen päivän pömppääjänä) maistelivat ensimmäisiä laatuja suurella hartaudella. Kun pöytään oli tuotu punaiset, valkoiset ja roseemaistiaisit, niin juttu alkoi taas luistaa ja turha hienostelu unohtua. Uusia parhaita ystäviä löytyi taas roppakaupalla ja laseja kilisteltiin kaikilla mahdollisilla kielillä. Täytyy sanoa, että en ihan tarkalleen enää muista vuosikertoja muuta huipputärkeää tietoa, mutta valkkari oli nannaa ja lasi täytettiin aina kun kupin pohja alkoi näkyä. Viimeinen juna tuli onneksi jo yhdeksän maissa, sillä porukka alkoi olla melkoisen riehakasta. Suurimmilta vahingoilta siis säästyttiin ja suurin osa porukasta (toivottavasti) löysi kotiovensa.

Elämä on asettunut melko mukavasti uomiinsa: Aamulla töihin, sen jälkeen päikkärit ja illalla ulos. Työ on kohtalaisen mielenkiintoista, mutta sitä on turhan vähän, joten työaikana kirjottelen kuulumisia ja kolumneja (Ilkka otti mut Maailmalla-kolumnien kirjoittajaksi). Oon saanu paljon ystäviä, sekä paikallisia että ulkkareita, joiden kanssa on hyvä kallistella lasia iltaisin. Viikonloput on lepoa varten ja silloin laitan verkkarit jalkaan, keitän kupin teetä ja kuuntelen kaasupatterin huminaa. Niin ja nukun univelkaani pois.

Unkari, Pécs

2008-10-05T21:18:00.003+03:00

Tässä on mun uusi koti! Tuplaneliöt ja puolitettu vuokra Helsingin asuntooni verrattuna. Keskustaan matkaa tulee kymmenen minuuttia ja hieman pitempään työpaikalle. Naapurit ovat kuulemma kaikki puolikuuroja, joten ei haittaa vaikka kutsuisi muutaman kaverin kylään.

Nyt alkaa olla jo kavereita, mitä kutsua. Kun hetki oli synkin, niin muistin couchsurfinging ja sen kautta sain heti paljon kavereita, joiden kanssa ollaan hengattu koko viikonloppu. Tänä aamuna Ibolya, jonka kanssa teen töitä, vei mut sunnuntaitorille. Siellä myytiin kaikkea antiikkisohvasta koiranpentuihin. Nyt kun mulla on tämä asunto, niin tein pyhiinvaellusmatkan Tescoon ja valmistin ensimmäinen lämpimän aterian itselleni. Sen jälkeen kuppi teetä ja vaahtokylpyyn. Täytyy sanoa, että elämä Pécsissä alkaa maistua melko makoisalta pienten alkuvaikeuksien jälkeen. Ainut ikävä puoli on flunssa, jonka sain kun viiletin pyörälläni perjaintayönä konsertin jälkeen kotiin.

Unkarin Pecsiin

2008-09-30T12:14:00.000+03:00

Puolen vuorokauden ajo lapi Alppien ja unkarilaisten kylien olisi ollu ihan ok, ellei takana olisi ollut puolen vuorokauden ryyppyputki Oktoberfesteilla. No nyt ma tiedan yhden paivan osalta, milta teltta nayttaa kun se avataan ja suljetaan. Sen jalkeen oli tietenkin eksyttava Munchenin yohon, kestettava jonkun limanuljaskan lahentelyt ja lopulta soitettava Christopher hakemaan jostain tyomaan reunalta, kun itsella ei ollu pennin hyrraa.

Kun vihdoin saavuin muutamien kommervinkkien jalkeen huoneeseeni, niin se naytti silta kuin Kiinan armeija olisi pitanyt juhlat koko kaartille. Mitaan juhlia ei kuitenkaan ollut, vaan huonetta kansoitti pikkuinen kiinalaistytto, joka ei ilmeisesti tienny, miten roskista kaytetaan ja etta myos Euroopasta voi ostaa tavaraa. Sen tavarat peitti kaikki kolme sankya, kolme poytaa ja lattian. Joka puolella lojui vaatteiden lisaksi kiinalaisia elitarvikepakkauksia ja puhdasta roskaa. Ma en oo niin siisteyden peraan, mutta tama on jo liikaa. Koko aamu on menny raivatessa tilaa mun muutamille tavaroille ja silti musta tuntuu etta asun kaatopaikalla. Niin ja paras osa: Tama pikkuinen kiinalaistytto heraa joka aamu kello kuusi, joka tarkoittaa etta myos Marjo heraa joka aamu kello kuusi. Terveisia siis helvetista.

Kauppa ei suostunu myymaan mulle lusikka, kun se koodi puuttui, Informaatiotati ei suostu puhumaan sanakaan englantia, joten en pysty tekemaan vuokrasopimusta, tietokoneseta ei suostu rekistoroimaan mun konetta ennen ilta yhdeksaa, joten kaytan kiinalaisen konetta, joka osaa vain kiinaa. Suihkusta tulee kylmaa vetta ja vessassa ei oo paperia. Eli kaikki on normaaliin post-kommunismiseen tyyliin. Kylla tama tasta taas iloksi muuttuu. Niin ja huomenna Maikkoo menee pitkasta aikaa toihin!

Saksa, Munchen

2008-09-24T14:14:00.002+03:00

Piti jo vaihtaa telttaa, ettei naama käy liian tutuksi, sillä nämä oli jo kolmannet perättäiset Oktoberfestit. Jälleen kerran sain ison liudan uusia ystäviä, joita en välttämättä tunnistaisi seuraavana päivänä ja jälleen kerran en muista montako tuoppia tuli illan aikana kumottua. Tarpeeksi joka tapauksessa.

Christopherin korealaiskämppis joi taas kerran liikaa. Tällä kertaa Huyn ei selvinny kotiin asti, vaan se piti viedä sairaalaan nesteytykseen. Se prosessi sisälsi monia myöhemmin hauskaksi luokiteltua tapahtumia, kuten hoitavan lääkärin pureminen, karkaaminen muihin potilashuoneisiin ja silmitön huitominen, jonka pystyi lopettamaan vasta viisi paikalle hälytettyä vartijaa. Kaikille tuo alkoholi vaan ei sovi.

Hollanti, Utrecht

2008-09-19T19:04:00.002+03:00

Tassa se nyt on, mun hollantilainen pyora! Sen saa katevasti kokoon, kuten pitikin, mutta ongelma on paino. Pyora painaa saman verran kuin mun rinkkani, eli kaytannossa mun pitaa ajaa kiskojen aareen ja kun juna tulee, niin purkaa pyora pienemmaksi. Se pitaisi onnistua 15 sekunnissa, mutta mulla meni lahes 10 minuuttia. Ehka elama opettaa...

Seka Koln etta Utrecht ovat kumpikin kauniita kaupunkeja ja on ollut ihana tavata seka Wiebke, mun kamppis Prahasta ja Susanne, mun kanssaharjoittelija parlamentista. Huomenna lahdetaan Aacheniin tapaamaan Christopherin ex-kamppista ja sielta vihdoin Muncheniin. Oktoberfest odottaa!

Matka nro 2: Tampereelta Müncheniin, Riika

2008-09-15T09:11:00.001+03:00

kolme paivaa Suomessa ja taas oli aika pakata rinkka ja lentääa Ryanairin siivin Riikaan, josta on tarkoitus lasketella kevyesti kohti etelää. Aikaerorasitus ei ehtiny kunnolla tasoittua viikonlopun aikana, joka on tehnyt musta melkoisen yökukkujan. Kun saavuin 11 mais hostelliin, niin ajattelin, että ehkä tänä yönä vihdoin meen nukkumaan ihmisten aikoihin, mutta ei tarvittu kuin kysyvä katse ja taas mua vietiin. Niin lähdin kolmen aussin ja kolmen saksalaisen kanssa tutustumaan yöelämään.

Kaikki aussit on melko hulluja ja tällä kertaa se aiheutti meille ajelun poliisiautolla. Mistään rikoksesta ei onneksi ollut kyse, mutta yksi pojista onnistui ruinaamaan meille kyydin kruunun autolla suoraan baarin eteen. Aika näyttävä sisääntulo...

Ilta oli melko kostea kiitos ison seurueen, jossa jokainen halusi tarjota kierroksen ja bileet jatkuivat vielä hostellissa pitkälle aamun puolelle. Hostellinpitäjä suhtautui ymmärtäväisesti meidän hauskanpitoon, mutta kun kadun toiselta puolelta alkoi tulla valituksia, niin meidät paimennettiin sänkyyn. Niin sitä jälleen tuli antauduttua hauskan elämän houkutuksille ja univelan takaisinmaksu siirtyi ainakin yhdellä yöllä eteenpäin.

Brasilia, Rio de Janeiro

2008-09-08T17:59:00.002+03:00

Taalla sita maataan vihdoin Copacabanan rannalla. Paljon on taas tapahtunut viime kerran jalkeen. Oltiin pari paivaa Ilha Granden saarella uimassa, veneilemassa ja juomassa. Paluumatkalla mantereelle meidan veneen moottori hajos ja killuttiin melkosen pitkaan merelle ennen kuin apu tuli perille. Kovan merenkaynnin takia me ei voitu siirtya toiseen laivaan, mutta jostain syysta moottori kaynnistyi ja me saavuttiin perille niin etta ehdittiin viela illalla paikalliseen futismatsiin. Peli oli ihan paska, mutta tunnella katossa. Jatkot Lapassa ja taas meni caipirinhoja

Syy, miksi ette saa kuvia ihailtavaksi on se, etta vesipullon kylki halkes ja kasteli kameran. Edessa on siis vuotuinen soitto vakuutusyhtioon. Onneksi se tapahtui vasta nyt. Sen sijaan Christopherin vanha puhelin jatkoi pienen sekoilun jalkeen elinkaartaan. Mikas pahan tappais...

En jaksanu hirveen kauan surra kameran kohtaloa, kun lahdettiin paikalliseen funk bileisiin Favelaan ja taas meni caipirinhoja. Silmanruokaa ja liiketta oli ihan kiitettavasti tarjolla...

Jos joku kehtaa epailla etta tama teksti (aivan kuten edellinenkin) on kirjoitettu hyvin vahvassa juhlinnan jalkeisessa tilassa, niin on taysin oikeassa. Itse asiassa eilen taisin olla kuudes paiva putkeen. Enaa yksi panadol jaljella. Taidan saastaa sen keskiviikon lennolle, silla nayttaa vahan silta, etta bileet jatkuvan myos tanaan ja huomenna... Voi mua raukkaa. Niin ja jos kiinnostaa ottaa yhteytta, niin olen tavoitettavissa Suomessa perjantaina ennen kuin siirryn Ilveksen jalanjaljille ja sita kautta uudelle reissulle. Adios!

Brasilia, Paraty

2008-09-04T16:32:00.004+03:00

Kuten kuvasta nakyy, ollaan tultu varsinaiseen paratiisiin. Puolet porukasta on polttanu nahkansa rannalla ja toinen puoli poltti jalanpohjansa hyppimalla 4 metrin korkeudesta veteen. Ma en tehny kumpaakaan, silla oon karsiny caipirinhojen aiheuttamista sivuvaikutuksia jo muutaman paivan.

Nyt vasyttaa ja kello on vasta10 aamulla. Rankkaa tämä matkustelu ja juhliminen.

Brasilia/Argentiina, Iguacun putoukset

2008-09-01T21:50:00.002+03:00

Eilen oltiin Argentiinassa, tanaan Paraguaissa ja yot ollaan nukuttu Brasiliassa. Ollaan siis kolmen maan rajojen kohtaamispisteessa. Syy taalla olemiseen on Iguacun upeat putoukset. Sita tuntee olonsa hyvin pieneksi, kun katsoo, millaisella voimalla vesi ryoppyaa alas kilometrien korkeudesta.

Tassa meilla on viimeinen mahdollisuus kuvata upeita putouksia, ennen kuin kamerat laitettiin vesitiiviseen pussiin ja lahdettiin ottamaan selvaa, millaista on olla putouksen alla. No markaahan siella oli.

Sinansa hauska tapaus oli, kun olimme ostamassa lippuja vesiputouksille, niin nainen mittaili mua hetken ja kysyi etta oonko raskaana. taitaa caipirinhat ja brassien seisovat poydat nakya jo vartalossa...

Brasilia, Bonito

2008-08-29T22:38:00.015+03:00

Jos olisin tiennyt etta snorklaaminen
on nain hauskaa, olisi tehnyt sita koko
elamani! Vedenalainen maailma on niin sanoinkuvaamattoman upea kaikkinen vareineen ja elaimineen. Tuossa yksi kuva todisteeksia.

Joki, jossa me snorklattiin oli matala ja kristallinkirkas. Vesi oli 25 asteista ja ihan taynna eksoottisia kaloja ja kasveja. Mun ei tarvinnut keskittya muuta kuin kellumaan virran mukana ja rapsimaan kuvia. Me tehtiin yhteensa 2,5 kilometrin matka pitkin jokea valilla nautiskelleen ja valilla syoksyen eteenpain kuin raketti.

Illalla oli meidan brasilialaisen oppaan Mariannen synttarit. Sen kunniaksi han valmisti meille caipirinjoja ja opetti sambaa. Ilta oli melkoisen kostea myos muista syista: ensimmaisen kerran matkan aikana saatiin sadekuuro. Humaltanut keskustelu sai myos melkoi mielenkiintoisia piirteita. Pojat tunnustivat, etta he olivat olleet melko jarkkyttyneita ensitapaamisella, koska he olivat odottaneet nimen perusteella arvelleet minun olevan intialainen mies! Kiitti aiti ja isa, tosi hyva nimivalinta...

Brasilia, Pantanal

2008-08-28T00:03:00.004+03:00

Vihdoin Brasiliassa! Villahousut sai jattaa lopullisesti narikkaan, kun saavuttiin 16 tunnin matkan jalkeen paikalliselle maatilalle. Paikka oli ihana: sangyn virkaa hoiti riippumatto ja vessarakennus oli muutama laatoitettu koppi keskella pihaa. Muuten elettiin taysin luonnon keskella. Aamulla ohjelmassa oli ratsastusta. Hevosten satuloissa oli cowboy-tyyliin metallituki, joten vahan kokemattomammatkin ratsastajat pysyivat kyytissa. Aika uskomaton tunne laukata niin lujaa kuin kavioista paasee! Nyt paivaa myohemmin takapuoli on melkoisen herkka, mutta voin vain kuvitella miten meidan poikien kulkuset jaksaa sen hoykyytyksen jalkeen, varsinkaan kuin kaikki eivat ole kuulleet keventamisesta...

Kuumin iltapaiva sujui ihanasta riippumatossa unelmoiden ja illalla lahdettiin kalastamaan pirajoita. Vaatii hieman pokkaa kahlata mutaiseen veteen ja heitella lihanpalaa narun perassa piroijoille, kun kahden metrin paassa alligaattori odotti saaliinjakoa. Vaan 16 jalkaa kahlasi veteen ja kaikki tulivat takaisin. Siina kuva todisteena ja saalis tikussa. Piraijat syotiin sitten illalliseksi.

Kaikista eniten rohkeutta oon keranny iltaisin, kun luonto on lahtenyt liikkeelle ja kaikenkarvaisen otokat halusivat osallistua meidan pokeri-iltaan. Onnistuin kuitenkin hillitsemaan itseni ja vain nuhtelemaan peukalon kokoista torakkaa varomattomuudesta, kun se lajahti taydella voimalla mun selkaan. Muutenkin me tultiin toimeen ihan hyvin kaikkien kummajaisten kanssa, kun tehtiin sopimus, etta ulkona voidaan hengata yhdessa, mutta makkariin ei oo asiaa.

Bolivia, Sucre

2008-08-23T16:10:00.004+03:00

Matka Potosista paakaupunki Sucreen piti olla kakunpala, silla se kestaa vain nelja tuntia ja tie on paallystettya. Toisin kavi. Juuri kun mietettiinn aamiaispoydassa, miten kuluttaa parhaiten aika ennen iltapaivaa, jolloin bussi lahteen, niin Sonya, meidan opas tuli kertomaan, etta matkaan lahdetaankin heti aamiaisen jalkeen. Paakaupunkilaiset protestoivatpresidentti Evo Moraleksen voittoa ja sulkevat paakaupunkiin johtavia teita. Meilla piti olla edessa yksi tiesulku, minka toisella puolella odottaa toinen bussi.

Nain tapahtui. Bussi pysahtyi n. tunnin matkan jalkeen kivista, hiekasta kaktuksista ja piikkipensaasta tehdyn tiesulun eteen ja me kaveltiin sillan toiselle puolelle, missa oli samanlainen, noustiin toiseen bussiin ja matka jatkui -10 minuuttia. Silla valin kun bussi oli ollut odottamassa meita, niin toinenkin kyla oli paattanyt pistaa kortensa kekoon ja taas kaveltiin. Talla kertaa kukaan ei tiennyt, kuinka kauan. Onneksi tie oli alamaki voittoista ja mun rinkka oli kevyt verrattuna monen muun kantamukseen. Vastaan tuli porukkaa, joka heitteli erinaisia arvioita matkan pituudesta, mutta loppujen lopuksi sita kertyi noin kaksi tuntia ilman taukoja. Kun viimeinen tiesulku oli vihdoin ohitettu, niin vasymys iski. Mulla oli onneksi jalassa kunnon kengat, mutta monen jalat oli siina kunnossa, ettei niilla enaa sina paivana kavelty.

Tiesulut on melko tyypillinen mielenosoituksen tapa eivatka ne yleensa muutu vakivaltaisiksi. Tiesulkua vahtivat maalaiset nayttivat melko leppoisilta ja musiikki soi. Ainoastaan, jos joku yritti jollain superautolla ylittaa tiesulkua, niin lakkovahdit reagoivat heittelemalla kivia.

Bolivia, Potosi

2008-08-20T22:45:00.002+03:00

Tervetuloa mainareiden kaupunkiin! Oli ihana nukkua lampimassa huonessa ja pesta hiukset melkein lampimalla vedella. Nyt ollaan 4000 metrin korkeudessa ja ilma on ohutta,mutta lamminta eramaahan verrattuna.

Tassa mulla on oikea palava dynamiitti kadessa. Sytytyslangan pituus oli 5 minuuttia ja jokainen ehti pidella sita hetken, ennen kuin se joustiin kauemmas. Rajahdyksen luoma paineaalto melkein kaatoi mut, mutta se oli mahtavaa. Niin ja tahan huviin tarvittavat tarvikkeet maksoivat kokonaisen euron.

Bolivia, Yuyni salar

2008-08-19T22:29:00.000+03:00

Satoja kilometreja keskella ei mitaan. Tiet pelkkaa kynnospeltoa ja poly saa nenan vuotamaan verta. Lampotila koko ajan alle nollan, yleensa reilusti miinuksella ja majoitus huoneissa ilman lammitysta. Kolme paivaa samoissa vaatteissa ilman suihkua. Vessa yleensa kiven takana. MAHTAVAA!

Upea reissu eramaahan. Tallaisia maisemia en oo nahny missaan muualla. Laguuneja, joissa vesi on viinipunaista tai smaragdin vihreeta, monivarisia vuoria, mahtavia kallioita ja kaiken ylla ultramariinin sininen taivas. Sita ei voi sanoin kuvailla, vaan se taytyy kokea.

Tassa kuvassa leikitaan suola-aavikon antamilla mahdollisuuksilla. Kuten tiedatte, liityin muiden seikkailijoiden ryhmaan La Pazissa. Meita on 15, suurin osa britteja. Parissa paivassa oon loytany hyvia ystavia, kuten Danielan, joka seisoo mun vasemmalla puolella ja Danin, joka taas on mun oikealla puolella. Ja mahan oon se lyhin lipun paalla seisojista...

Bolivia, La Paz

2008-08-13T17:03:00.007+03:00

Kun viime viikolla jokainen vaateriepu oli liikaa, niin nyt on kaavittava paalle kaikki hihallinen, mita matkaan on sattunut. Ei paivalla niinkaan, mutta yolla sitakin enemman. Saavuin eilen vahan jalkeen puolenyon sotilasparakkia muistuttavalle "kansainvaliselle lentokentalle". Saman tien kun paasin koneesta ulos, niin puuvillahousuihin verhotut koipeni alkoivat lyoda lonkkua. Hyva kun selvisin tullin lapi etten joutunu tarkempaan syyniin. Onneksi rinkka oli selvinnyt kahdesta vaihdosta ja kun sain sen kasiini, niin kylla fleecetakki kelpasi.

Kun astuin taksiin ja lahdettiin ajalemaan autioita katuja, niin tuumasin, etta kylla on harvinaisen ruma kaupunki. Mieli muuttui, kun tulimme kaupunkiin vievalle tielle, josta aukesi upean naky kilometrin alempana olevaan kaupunkiin. Sen valomeren edessa karskimpikin liikuttuu. Daniel oli onneksi jaksanut valvoa ja paasin turvallisesti pehkuihin. Tosin asunnon eristys oli niin vaatimaton, etta nukuin kaikki tamineet ylla ja pari peittoa paalla.

Kuvassa yleinen bolivialainen kansanhuvi eli pulujen syottaminen Plaza Murillolla. Erityisen mielellaan vanhammat antavat pussin jyvia lapsilleen ja ottavat sitten kuvia kun pulut kayvat paalle kuin yleinen syyttaja. Todellinen hygienian riemuvoitto.

Kuuba, Havanna

2008-08-11T22:07:00.002+03:00

Viimeinen paiva Havannassa ja olo on kuin vetelalla makaronilla. Vaikka kuinka treenasin koko kesan, etta olisin loistokunnossa matkallani, niin 40 asteen jatkuva lampo yhdistettyna sataprosenttiseen ilmankosteuteen alkaa ottaa voimille. Toistaiseksi olen jaksanut kopotella koko paivan kaupungilla, mutta illat on sitten toinen juttu: kun muut painavat salsaklubille, niin mina alan pilkkimaan.

Tassa kuvassa kuubalainen ystavani David tyttoystavansa Teresitan kanssa. Naapuri piti ottaa tietenkin kuvaan mukaan.

Huomenna on edessa raskas paiva. Lento vie San Josen ja Liman kautta La Paziin, jonne saavun vasta puolen yon jalkeen. Toivottavasti matkatavarat pysyvat perassa!

Kuuba, Vinales

2008-08-10T20:12:00.004+03:00

Lyhyesti sanottuna upea paikka. Tein paivaretken Vinjalesiin, mika oli havanna jalkeen todella vihrea kokemus. Taalla on ilmeisesti sadekausi meneillaan, kun koko luonto rehotti niin upeasti etta kyynikkokin herkistyy. Inkkariluola oli myos mahtava kokemus. Tuli sellainen olo, kuin olis jonkun merirosvoelokuvan kulisseissa, kun kuljettiin pienella lautalla maanalaisella joella. Kavimme myos sikaritehtaalla, mutta kun en ole erityisen ihastunut tuprutteluun, niin jai paikalliset erikoisuudet hankkimatta. Rommipulloakin olisi vahan turha raahat taalta asti kotiin.

Kuvassa olen ihailemassa Vinaleksen eroosion kaivertamia kallioita ja vihreaa luontoa, jossa palmut on todellakin puita vain. Parasta matkassa oli tietenkin ilmastoitu bussi:)

Kuuba, Havanna

2008-08-08T22:29:00.002+03:00

Terveiset kommunismin toiseksi viimeiselta saarekkeelta. Tunnelma on hikisen nihkea mutta kuplikkaan riemukas. Tama on nyt kolmas paiva Havannassa ja edelleen on joitain ongelmia maastoutua paikallisten parissa. Jos punaisenruskea iho ei paljasta, niin viimeistaan tangerteleva espanja hoitaa homman.

Ajattelin eilen piipahtaa nettiystavani ovella, mutta suunnistus osoittautui yllattavan haastavaksi. kysyin neuvoa edella kavelevalta naiskaksikolta ja pian huomasinkin olevani heidan kanssaan illallisella Havannan kiinalaiskorttelissa. Nain helppoa se on Havannassa.

Vaikeuksiakin on ollut. Kaupan loytaminen on osoittanut todella haastavaksi ja pankkiakin sain etsia pari tuntia. Kun vihdoin loysin sen ainoan pankin joka hyvaksyy master card nostot, niin tati kertoi, etta se onnistuu vasta klo 16 jalkeen...todella outoa. Iho on jatkuvasti nihkea ja sen vuoksi normaalisti hyvin toimineet kengat ovat tehneet jo noin kymmenen pienta rakkoa ympari jalkateria. Ei kiva, mutta niin kauan kuin eteenpain paasee, niin sinne myos mennaan.

Tanaan olisi edessa uusi yritys tavata nettituttavani. Talla kertaa jopa soitin ja varoitin tulostani. Saa nahda mita kivaa me keksitaan...ehka paasen vihdoin salsaklubille!

Matka nro 1:Helsinki-Kuuba-Bolivia-Brasilia-Helsinki 6.8-10.9.2008

2008-07-14T21:31:00.004+03:00

Kun muilla alkaa arki, niin minä lähden! Rinkkaan pakkaan ainakin kunnon kävelykengät, salsahameen ja espanjan sanakirjan.

Kuudes elokuuta alkaa 13 tunnin lentosessio kohti Havannaa, jossa ihmettelen kommunismin viimeisiä rippeitä ja kuubalaisten kuuluisaa vieraanvaraisuutta.

Sen jälkeen lennän (huonolla omatunnolla) San Josen ja Liman kautta La Paziin. Aikaa on vain kaksi päivää, mutta aion ottaa niistä kaiken irti paikallisen ystävän avulla, joka lupasi viedä minut kaupungin parhaisiin salsaklubeihin.

La Pazista alkaa kolmen viikon seikkailu koko Bolivian ja Brasilian läpi kohti Rio De Janeiroa. Matkalla tulee tutuksi niin suola-aavikot kuin sademetsätkin.

Riossa odottaa vielä muutaman päivän rantaloma ennen kuin on aika palata Pariisin kautta Suomeen -kolmeksi päiväksi.